Asennematkalla Vaasassa

Partiolaiset mukana rasismia vastustamassa!

Keskiviikko 18.3. oli Vaasassa aurinkoinen, sopiva päivä olla mukana järjestämässä Ei rasismille tapahtumaa. Projektin suunnittelu aloitettiin viime vuoden puolella SPR:n johdolla. Lopulta mukana tapahtuman järjestelyissä oli partiolaisten lisäksi lukuisia eri järjestöjä, kaupungin nuorisotoimi, kouluja sekä ammatillisia oppilaitoksia, urheiluseuroja, tanssiryhmiä ja yksittäisiä henkilöitä. Hieno tilaisuus pohtia kulttuurien välisiä eroja, ei vain maahanmuuttajien ja kantaväestön kulttuurieroja, vaan myös esimerkiksi eri yhdistysten välisiä kulttuurieroja. Tapahtuman suunnittelukokouksetkin olivavaasa3_asennematkat jo kielikulttuurien sekoitusta kun kokouksissa käytettiin ruotsia, suomea ja englantia.

Tapahtuman ohjelma alkoi Rewell Centerissä päivällä klo 13, jossa oli muun muassa SPR:n pakolaisteltta, maahanmuuttajaopiskelijoiden tekemiä käsihoitoja, zumbatunti, esteetön tanssiesitys sekä rumputyöpaja. Partiolaiset käyttivät omalla toimintapisteellään Woomal-projektin tauluja, joiden avulla saimme keskustelua aikaiseksi partion kansainvälisyydestä. Partion monikielistä esitettä jaettiin muutamille. Partiosta kiinnostuneet olivat iloisia, kun lisämateriaalia löytyi omalla kielellä, oli se sitten vaikka arabia tai espanja. Saimmepa jopa yhden uuden vapaaehtoisen.

Sisätapahtuman päätyttyä laitoimme torille pystyyn lättyjen paistopisteen. Ulkotapahtuma alkoi hienolla nuorten Flash mob esityksellä, johon oli harjoiteltu useilla työpajavaasa_asennematkapisteillä etukäteen ja se oli vaikuttavan suuri. Tanssiesitys oli myös erinomainen keino saada Vaasan torille porukkaa katsomaan illan muita esityksiä. Partiolaiset saivat hienoa näkyvyyttä lättypisteellä ja erityisesti lapsia oli lättyjonossa useammankin kerran peräkkäin. Menisikö rakkaus tulevaan harrastukseenkin vatsan kautta? Kulttuurieroihin törmäsimme myös siinä, että kaikki maahanmuuttajat eivät ymmärtäneet mitä tarkoittaa vapaaehtoinen maksu ja kun sitä eivät ymmärtäneet, niin eivät myöskään uskaltaneet ottaa tarjousta vastaan. Lättyjen paistossa meillä oli mukana nuoria, jotka ottivat hienosti homman hoitoonsa ja me vanhemmat partiolaiset saimme pääasiassa olla sivusta seuraajina. Lättyjen paistossa saadut tuotot menevät Nepalin kehitysyhteistyöprojektille.

Tapahtuma oli hievaasa2_asennematkano ja sää suosi ulkotapahtumaa. Vaasan väestöstä noin 10% on ulkomaalaistaustaisia ja se näkyy katukuvassa arkenakin. Tapahtumassa erityisesti päivällä veikkaisin ulkomaalaistaustaisia olleen reilusti yli puolet osallistujista ja loput olivat järjestelyissä mukana olleita. Eli tapahtuma oli sinänsä hieno, mutta ei tavoittanut niitä joille rasismin vastaisuudesta olisi pitänyt kertoa. Ulkotapahtumassa osallistujien suhteet onneksi hieman tasapainottuivat.

Tämä oli myös tapahtuma, jossa eri lippukuntien ja piirien kulttuurit kohtasivat, koska partiolaisia oli mukana järjestämässä Vaasan Metsäveikoista, Vaasan Partiotytöistä, Vaasaan muuttaneita partiolaisia maalaiskunnista sekä Fisscenin jäseniä. Olisiko tämä yhteistyön alku suomen ja ruotsinkielisten partiolaisten välille, se jää nähtäväksi.

Teksti: Noora Smatrask
Kuvat: Anniina Mustikkamaa ja Maj-Britt Nyholm-Ehrström

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *